lauantai 29. lokakuuta 2011

Pyhäsalmen reissu


Viikko sitten perjantaina kasasin työpaikan peräkärryyn kuormalavoja varastosta ja toin ne kotiin polttopuuksi. Niitä olenkin jatkuvasti tuonut kotiin ja pilkkonut. Moottorisahan terä vaan ei tykkää oikein kun niissä tahtoo olla betonia jäljellä.

Kärryn otin lainaan kun oli tarkoitus viedä sohva äidille. Tuo sohva on ollut pressun alla navetassa siitä asti kun muutin kaupungista tänne pikkuiseen mökkeröiseen. Yli sadan neliön kämpästä 54:n neliön kotiin....aivan kaikki huonekalut ei mahtuneet ja osa on vieläkin turhan kookkaita. En vain raski luopua...

Niin meitä lähti melkoinen topparoikka veljen tytön, kummitytön valmistujaisiin. Lastasimme autoon neljä koiraa ja neljä ihmistä...onneksi oli peräkärry mihin mahtuivat kassit ja pussit.

Äiti oli palvelutalossa. Joutui sinne hiukan etuajassa kun oli ollut yksi yö turhan levoton. Kulunvalvonta oli saanut yöllä viisitoista hälytystä. Ei taida äiti rukka enää olla yksinasuja.
Niin me majoituimme lapsuudenkotiini koko orkesteri. Siru ja Keissa olivat ensin ketjussa pihalla ja illalla laitoin ne autoon nukkumaan. Katjan koirat Junnu ja Luna nukkuivat makeasti siskonpetillä Janikan ja Timon patjoilla. Mokomat rinsessat.

Aamulla oli toyota aika huuruinen kun päästin sesset ulos mutta hyvin olivat nukkuneet.
Tajusin myös että siellähän on koiratarha pihassa miksi en laittaisi koiria sinne päiväksi kun on juhlat siellä veljen luona. Tarkistelin verkot ja näytti et kyllä ne siellä pysyy. Koirilla alkoi kova tutkiminen uudessa tarhassa ja ihan nuo näytti kotiutuvan. Katja laittoi myöhemmin myös sisäkoirat sinne juhlien ajaksi. Sellaanen sekalainen seurakunta näytti olevan siellä: kaksi haskia, sakemanni ja sekarotuinen "toffeenoutaja".

Juhliin kävimme veljen kanssa hakemassa myös isän ja äidin. On se vaan niin surullista kun isäkään ei voi mennä pilkille tai metälle. Se on aina niin tykänny niistä harrastuksistaan. Samoin kun äidin muisti on mitä on...

Herkuteltuamme ja jututettuamme vieraat ja sukulaiset veimme äidin ja isän taas palvelutaloon. Jotenkin isä oli helpottunut kun sen kunto ei oikein kestä.
Mietin sitä miten olisi hyvä jos pystyisin muuttamaan äidin tueksi Pyhäjärvelle mutta kun minulla ei tosiaankaan ole mitään työtä siellä. Ja sekin että tykkään nykyisestä työstäni paljon.
Pitäisi vaan pystyä tulemaan useammin äidin avuksi ja samalla helpottamaan veljen taakkaa kun se pitää vanhuksista huolta.

Kumma että lapsuudenkodissa nukuttaa aina hyvin. Sunnuntai aamuna lastasin peräkärryyn kuivia halkoja kun veli sanoi ettei ne mun puut ole vielä kuivia.
Kovin suurta kuormaa en tehnyt, jaksaapahan toyota vetää.
Päivällä haravoin jonkinverran pihamaata ja sitten iltapäivällä lastasimme taas orkesterin autoon ja suuntasimme kohti Kuopiota.

Ihana aina tulla kotiin.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Treenikärry

Muutama viikko sitten sain kuin sainkin sulanmaan treenivehkeen. Huutelin kavereille tuolla naamakirjassa, josko jollakin sattumoisin olisi sellainen ylimääräisenä.
Sieltäpä sain sitten polkupyörän rungosta tehdyn kolmipyörän. Takarenkaita siinä ei ollut mutta nehän saa aina laitettua.
Kotona navetassa mulla oli kaksi rikkinäistä polkupyörää, joista irrotin takapyörät koska etupyörän akselit eivät riittäneet kiinnittämiseen. Uudet sisäkumit ja avot siinä mulla oli treenikärry.
Koeajelulla...ilmankoiria, vehkeestä putosi seisonta-alusta. Mitä ihmettä, hitsaukset eivät kestäneet (ohoh oonko minä niin painava!) No taisi olla niin että pyörä oli ollut jo jonkin aikaa käyttämättömänä ja hitsaukset olivat jo haurastuneet.
Aikani suunnittelin ja mietin mitä teen. Navetan kätköistä löysin alumiinista kulmarautaa ja kunnon levyä. Vähän kuviosahaa ja luovaa hulluutta niin seisonta-alusta oli valmis.
Viime sunnuntaina sitten rohkaisin mieleni ja valjastin koirat eteen...eiku menoks.
Minun on pakko ajaa asfalttitietä vajaa kilometri ennenkuin pääsen metsäautotielle.
Pelkällä etujarrulla meinasi olla alku vähän jännittävää...vielä alamäkeä...
Sitten tien yli ja metsäauto tielle....huh onneksi portti ei ollut kiinni (mikä yleensä on aina. Sitten hiekkatietä iloisesti mentiin...
Tultuani mäennyppylälle näin sen alla pariskunnan kävelemässä ja kaksi pientä koiraa vapaana. Joo, nyt odotellaan josko nuo kääntyisivät yhdelle risteävälle reitille ja sinnehän ne meni. Risteyksessä oli auto ja autossa hirvikoira, kovaa meteliä pitäen. Jatkoin jonkin matkaa jä päätin ajaa toiseen pistoon ja tehdä sillä uupparin.
Siellä tuli punalakkinen mies aseineen vastaan, kuulema aju käynnissä. Minunhan ei auttanut muu kuin lähteä takaisin ja pika pikaa kotiin takaisin.
En arvannut, että hirvimiesten ajot olisivat kesken vielä viiden aikaan sunnuntai-iltapäivällä. No, se on tähän aikaan tätä.
Paluumatkalla naapurin koira oli pihalla ja räksytti sieltä...Keissaa olisi kiinnostanut ja veti tien poikki koko orkesteria. Ei hyvä ollenkaan.

Viikolla pääsin yhtenä iltana ajamaan n. viiden kilsan lenkin ja samoin tänään kävin.
Nyt ei näkynyt ketään metsäautotiellä. Portti oli kiinni ja se olikin taiteilua, että sain koirat kiertämään portin. Sitä onneksi harjoittelin jo silloin kun juoksin koirien kanssa keväällä ja kesällä.
Juoksusta puheenollen, taisin hajottaa polven niillä juoksukerroilla. Se on ollut aika kipeä yli kuukauden. Rasitusvamma ja varmaan siitä kun joutui alamäessä jarruttelemaan koirien juoksuintoa kun ei olisi oma vauhti riittänyt. Täytyy kuullostella, jos ei ala paranemaan pitää käydä lääkärissä.

Illat pimenevät niin nopeasti. Kohta on töistä tullessa pilkkopimeää. Pitäisi siis hommata jonkimoinen otsalamppu...niin onhan mulla noita pikkulamppuja mutta sellainen kunnon halogeeni, että näkisi tuolla metsäautotiellä mennä vaikka olisikin pimeää.