maanantai 13. lokakuuta 2014

HIRVEÄ

Viime viikko ei ollut niitä parhaimpia, ajatukset ovat olleet vähän hukassa. Mutta onneksi huonot fiilikset ei haitanneet työntekoa vaan hommat hoitui ilman turhia mokia. Timo on ollut myös töissä kun työharjoittelupaikkaa ei nyt syksyksi sitten
löytynytkään...saapahan sekin taskurahaa.

Perjantaina aloitin sitten vihdoin ja viimein koirien treenin. Enhän minä mihinkään tavoitteellisesti treenaa,
mutta kiva olisi talvella ajella pitempääkin matkaa jos koirat olisi kunnossa.
Huimat kolme kilsaa mentiin Lumpeisentietä vähän sateisessa kelissä. Yksi auto ohitti meidät ja koirat olivat juuri
silloin pikku tauolla. Hyvin pysyivät paikoillaan tien sivussa.
Ihan nuo tuntuivat muistavan käskyt...no olenhan minä juossut niiden kanssa ja käyttänyt samoja käskyjä kesälläkin.

Sen verran suunnitelmallisuutta on, että yritän saada valjakon pysymään lähdettäessä hiljaa ja paikoillaan. Siinäpä
taitaakin olla melkoinen työ. Oli ne eilen ... ehkä puoli minuuttia... sitten jatkui valjaita vasten nykiminen ja
kiljuminen.
Ne veijarit kun huomaa, jos hermostuu itse, ne vaan yltyy kiljumaan.

Innokkaina kaikki teki töitä ja mieli jäi hyväksi kaikilla. En antanut mennä ihan täysillä vaan jarrulla koko ajan...
Palattuamme jaksoivat vielä telmiä iloisena keskenään juoksutarhassa ja hirvenroiperuoka meni nopeasti nassuihin.
Oli tässä välillä hetki, ettei ruoka oikein uponnut. Taisi juoksut sotkea ruokahaluja yhdellä jos toisellakin.

Eiköhän tämä tästä lähde sujumaan taas, vastoinkäymistenkin jälkeen. Bonnie on toipunut hienosti. Sisällä olo teki
sille toisaalta hyvää... jotenkin se luottaa enemmän muihinkin kuin vain minuun. Katja oli täällä edellisenä viikonloppuna
ja vaikutti kuin Bonnie olisi enemmän ottanut läheisyyttä ja rapsutuksia. Kaipa se sterilointi oli sille hyväksi.

Sumuisia päiviä ollut ja lauantai meni tuolla ompelukoneen ääressä. Puun pätkimistä ja pilkkomista riittäisi vielä, mutta
nyt olen keitellyt hirven roippeita pakkaseen... sain yhdeltä metsämieheltä kunnon painekeittimen, jolla soppa syntyy tosi
nopeasti. Jotain uutta harjoittelin sunnuntaina... toivat pihaan kokonaisen hirvenpään, jonka nyljin ja keittelin lihat irti.
Kaikkee sitä tulleekin kokeiltua.

Viikko on taas pyörähtänyt liikkeelle. Eilen sain taas laatikollisen koirille. Pönttö pöhisemään ja pikku treeni... siinä
iltapuuhaa.