lauantai 27. joulukuuta 2014

Joulunaikaa

Vuoden suurin ja odotetuin juhla takana. Minulle joulu on parhaimmillaan sitä, että koko perhe on koossa, koti on siivottu ja koristeltu tunnelmalliseksi ja syödään hyvää ruokaa. Kaikki tuo toteutui tänä jouluna ja olen tosi onnellinen siitä. Aattoillan vietimme kyllä ilman Katjan perhettä koska joka toinen joulu heidän on tietty oltava toisen mummin luona. Joulupäivänä olimme sitten koko poppoo kasassa. Pelasimme koko illan lautapelejä... sitä kyllä pitäisi tehdä useamminkin! En hössöttänyt jouluruokien kanssa tänä(kään) jouluna... valmista ja sopivassa määrin. Hyvin meni seitsemän kilon kinkku kolmeen päivään.
Lilli, mummin mussukka oli saanut paljon lahjoja ja ne oli ripoteltuna lattialle. Katjan ja Tonin koirat pyörivät sisällä, eikä Lunakaan syönyt Lillin puista junanrataa.
Huolestuin joulun alla, ettei rekitouhuista olis tullutkaan mitään koska Sissi ja Geisha tuli juuri sopivasti juoksuun. Mutta yhden hösellyksen jälkeen siirsin Geishan pyöräpariin Sissin viereen ja pikku Bonnien Aatoksen pariksi keulaan. Hyvin meni... vai menikö vieläkin paremmin kuin tavallisesti. Bonnie on todellinen työmyyrä, aina valmis. Silloin kun Bonnie tuli minulle kokeilin sitä melko pian keulakoirana, se ei ollut sille ollenkaan mieluinen paikka, vilkuili toisia kun huohottivat takana. Niinpä olen antanut sen olla pyöräparissa Sissin kanssa. Pitää ruveta kierrättämään kaikkia kaikilla paikoilla.
Geisha oli ensimmäisen lenkin jälkeen selvästi loukkaantunut kun siirsin sen pois johdosta :D että ne osaavat olla otuksia.
Tapaninpäivänä kokeilimme pari ohitusta.. Katja veti Lilliä pulkassa ja me ohitimme. Ei ollut Bonniellakaan vaikeuksia :D Jätimme kuitenkin Katjan koirat pois ohitusharjoituksista juuri noiden kahden nartun hormoonimyrskyn vuoksi. Eiköhän tässä vielä talvea ole, harjoitellaan sitten myöhemmin.
Kyllä noita ohituksia aina silloin tällöin tulee tuossa kylätiellä mutta harjoitus tekee aina hyvää.

Rekikelit ovat olleet pyhinä aivan uskomattoman hyvät. Ainoastaan Joulupäivänä en ole käynyt ajamassa. Täytyy nyt nauttia kun on lunta... lupailivat jo lauhempaa.
Vuodenvaihde tuo uusia suunnitelmia, josko uskaltaisi ottaa vähän velkaa ja hommata sen pakettiauton ja siihen kuljetuskopit. Silloin pääsisi vähän uusiin maisemiin ajelemaan. Nii ja se kilpareki olisi kiva ja sellainen reki, johon voisi ottaa kyytiläisen.... kaikkea haaveilua on ja taitaa suurin haave olla se oma pieni koti jossain "keskellä ei mitään"....
Mutta nyt mennään näillä ja pikkuhiljaa eteenpäin... uusi vuosi on hyvä aika jättää kaikki murheet menneisyyteen ja uskoa vaan parempaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti