Nyt ei voi kukaan valittaa, ettei olisi lunta. Sitä todella on ja varsinkin se mitä tänään on tullut ... raskasta. Lapioin juuri tarhoista kerroksen pois, kohta olisi koirulit kävelly yli tarhasta. Jopa koiranpaskapolku oli ihan kadonnut. Niin se on polku joka vie metsänlaitaan tekemäni kuopan äärelle. Sinne kippaan kaksi kertaa päivässä keräämäni kikkareet niin oleskelutarhoista kuin juoksutustarhastakin.
Tässä viikolla kävin ajelemassa ihan mukavan lenkin koirilla ... parikymmentä kilsaa.... kännykän sport trackeri ei vaan suostunut toimimaan, joten matka on arvio.
Pakkasta oli muutama aste ja heti töistä tultuani valjastin koirat. Juottoa olen kokeillut milloin mitenkin, nyt koirat oli juoneet aamulla kuuden aikaan ennen töihin lähtöä sellaisen kahdeksan desiä jauhelihalla maustettua vettä.
Tietysti uramme oli taas pyryttänyt umpeen mutta jonkinmoiset jäljet oli ja sinne vaan.... taaperrustahan se on, mutta jos en itse pidä auki uria niin kukapa muu. Ajoin Uralintietä voimalinjalle ja sitä pitkin Kurkimäentielle. Voimalinjalla oli vanha kelkkajälki, jota ajeltiin. Vauhtia koirille antoi lumipenkasta pöllähtänyt lintu, mikä lie kanalintu, oli mennyt kieppiin lumihankeen ja tupsahti ihan keulakoirien nenän edestä lentoon.
Kurkimäentietä sitten käännyimme vasempaan ja kohti Lumpeisentietä. Autoja tietty tuli ja meni... ja yhtäkkiä valjakko vetäsee tien yli vasemmalle talon pihaan ja pihasta juoksee vastaan kaksi pientä irtokoiraa. Takaisin! käsky, jonka kyllä ovat aina osanneet... nyt ei mitään vaikutusta! Pikkukoirat räksytti ja isäntä pihasta karjui koirille. Ei muuta kuin ankkuri lumeen ja keulakoirien seisingistä uusi suunta. Mrrr... eihän noin tehdä omia suunnanvaihdoksia.... niinpä päätin ajetaan sama lenkki uudelleen!
Nyt ura oli selkeä ja varsinkin kohdassa, jossa lintu oli kiepissä koirat vilkuili.
Käännyttämme voimalinjalle muistin vilkaista otsalampun akun tilaa... näytti siltä, että riittääköhän koko matkalle. Minäpä kokeilin sammuttaa koko lampun ja ajaa pimeässä ... kyllä koirat reitin tietävät. Uskomatonta miten silmä tottuu pimeään ja uusi lumi valaisee. Ajoimme koko voimalinja pätkän ilman valoja ja akussa riitti sitten valoa yleiselle tielle, jossa liikkuu paljon autoja.
Lähestyimme samaista risteystä, jonne edellisellä lenkillä koirat pinkasi.... hieman keula hivuttautui vasemmalle mutta käskytin suoraan ja ohi niin mentiinhän me .....
Kiva oli ajella pitempi lenkki. Seuraavan kerran taidan kokeilla taas uutta.
Viikko on tuonut muutenkin paljon uutta. Olen nyt aikuiopiskelija, sakky on koulupaikkani ja siellä koetan suorittaa yrittäjän ammattitutkintoa. Jo pidemmän aikaa olen suunnitellut ottavani lepäämässä oleva toiminimeni käyttöön ja tehdä sivutoimisesti tuota ompelutyötä, josta tykkään myös paljon. Katsotaan miten ajatukset ja suunnitelmat muuttuvat tämän koulutuksen myötä mutta paljon antaa kyllä potkua omaan tekemiseen. Kivoja ihmisiä olen siellä tavannut ja opettajat ovat aivan mahtavia persoonia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti